Demla ry:n kannanotto - Suomen on noudatettava ilmastotavoitteitaan ja ryhdyttävä toimiin!

YK:n ilmastokokous COP28 päättyi Dubaissa ja fossiilisia polttoaineita koskevista kirjauksista saavutettiin kompromissi. Vaikka kirjaukselta puuttui velvoittava muoto, kokouksen päätöslauselma antoi silti tärkeän viestin fossiilisten polttoaineiden tulevaisuudesta; ne tulevat jäämään historiaan. Näin päätöstekstissä otettiin vihdoin kantaa ylivoimaisesti tärkeimpiin ilmastokriisin aiheuttajiin; kiivihileen, maakaasuun ja öljyyn. Suomi  osana  EU:ta  ajoi kokouksessa kunnianhimoisempia kirjauksia fossiilisten polttoaineiden alasajoa koskien.

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry vaatii, että kunnianhimo näkyy myös kotimaisissa ilmastotoimissa. Tällä hetkellä ilmastotoimia on lähinnä kokonaisuudessaan peruttu tai jätetty rahoittamatta, mikä käytännössä johtaa usein samaan lopputulokseen kuin toimien peruminen. Esimerkiksi tavoite liikenteen päästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä uhkaa karata saavuttamattomiin, kun polttoaineveroa lasketaan, eikä jakeluvelvoitetta nosteta suunnitellun mukaisesti. Edellä mainitut toimet tukevat fossiilisten polttoaineiden käytön jatkamista ja päästöjen kasvamista, mikä on ristiriidassa Suomen Dubaissa ajaman linjan kanssa. Samaan aikaan metsien hiilinielu jatkaa pienentymistään, joka on huolestuttavaa, koska Suomen hiilineutraaliustavoite nojautuu vahvasti juuri nieluihin. 

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry muistuttaa, että hallituksella on velvollisuus hillitä nettopäästöjä siitä huolimatta, ettei Dubain ilmastokokouksen kirjaukset olleet velvoittavia. Suomen uudessa ilmastolaissa (423/2022) on säädetty, että Suomi on hiilineutraali viimeistään vuonna 2035. Tämä kansallinen tavoite on edelleen voimassa ja se asettaa velvoitteen Suomen ilmastopolitiikalle. Myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tuore päätös KHO:2023:62 korostaa poliittisten päätöksentekijöiden vastuuta. KHO totesi, että ilmastonmuutos on ihmiskunnan kohtalonkysymys ja toimien lykkääminen siirtää vastuuta tulevaisuuteen samalla vaikeuttaen Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamista. KHO jatkoi toteamalla, että ensisijainen vastuu kansainvälisten velvoitteiden täyttämisestä on demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä.

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry on huolissaan, että vastuuta ilmastotoimista ja tavoitteiden toimeenpanosta sälytetään poliittisten päätöksentekijöiden toimesta yrityksille, kansalaisille ja kansalaisjärjestöille. Ilmastolaki ja kansainväliset velvoitteet asettavat vastuun juuri poliittisille päätöksentekijöille. Myös ympäristöä koskeva perusoikeussäännös PL 20.2 § on kirjoitettu julkisen vallan turvaamistehtävän muotoon. Kaikkien panosta eittämättä tarvitaan terveellisen ympäristön säilyttämiseen. Ilmastokriisin ratkaisemiseksi tarvitaan kuitenkin nopeita ja tehokkaita toimia, joiden toteuttamiseen valtionjohdolla on sekä velvollisuus että parhaat edellytykset.

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry haluaa painottaa, ettei ilmastonmuutos ole poliittinen saati identiteettikysymys. Parhaan saatavilla olevan  tieteellisen tiedon perusteella voidaan todeta, että ilmastonmuutos on olemassaolon kysymys. Ympäristön kestävyys asettaa viime kädessä rajat kaikkien ihmisoikeuksien toteutumiselle.

Edellinen
Edellinen

Lausunto ulkomaalaislain oleskelulupasäännösten uudistuksesta

Seuraava
Seuraava

Demla ry:n kannanotto - Oikeus hakea turvapaikkaa tosiasiallisesti on turvattava