Oikeusmurhaprojekti

Oikeusmurhaprojekti päätökseen

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla r.y:n oikeusmurharaportti julkistettiin 12.8.2005

Raati kokouksessaan 12.12.2004

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla r.y. käynnisti syyskuussa 2004 Oikeusmurhaprojektin, jossa selvitetään vuonna 1994 Turussa tapahtuneen pankkiryöstön esitutkinta- ja oikeusprosessi, jossa kaksi miestä todettiin syyllisiksi ja tuomittiin kolmen vuoden vankeusrangaistuksiin. Korkein oikeus purki hovioikeuden tuomion vuonna 2002 ja palautti asian käräjäoikeuteen. Turun käräjäoikeus totesi uuden käsittelyn jälkeen vuonna 2003, ettei asiassa esitetty näyttö riitä aikaisemmin tuomitun epäillyn tuomitsemiseen ja hylkäsi syytteen. Purkua hakenut tuomittu oli tuolloin jo ehtinyt suorittaa vankeusrangaistuksensa. Toinen tuomituista oli jo kuollut.

Projektin raadissa on edustettuna kattavasti alan erityisosaamista niin lainkäytön, esi-tutkinnan, onnettomuustutkinnan kuin prosessioikeudenkin aloilta. Projektin raadin puheenjohtajana toimii Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Markku Arponen, varapuheenjohtajana onnettomuustutkintakeskukseen entinen johtaja, varatuomari Kari Lehtola, professori, ent. johtava kihlakunnansyyttäjä Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta, professori Johanna Niemi-Kiesiläinen Uumajan yliopistosta, yliopettaja Eero Koljonen ja erikoistutkija Anne Alvesalo Poliisiammattikorkeakoulusta, käräjätuomari Jouko Mynttinen Vantaan käräjäoikeudesta ja asianajaja Markku Fredman.

Raportti on n. 70-sivuinen ja siinä paitsi selostetaan pankkiryöstön jälkeiset tapahtumat, niin myös arvioidaan eri toimijoiden työtä ja esitetään lopuksi toimenpidesuositukset siitä, miten oikeusmurhat tulisi jatkossa pyrkiä välttämään.

Demlan oikeusmurhaprojekti on siis päättynyt, eikä uusia selvityksiä ole tarkoitus käynnistää. Emme siis valitettavasti voi ottaa vastaan erilaisia tutkintapyyntöjä liittyen koettuihin vääryyksiin. Toivomme, että raporttimme osoittaa miten tapauksia voidaan haluttaessa tutkia, ja muut tahot voivat halutessaan käynnistää samanlaisia selvityksiä.

Professori Matti Tolvanen totesi raportin julkistamistilaisuudessa seuraavaa:

Väärä syyksilukevakin tuomio voi olla (tietyissä rajoissa) siedettävissä, jos päätökseen johtanut oikeudenkäynti on ollut reilu ja menettelysäännöksiä on noudatettu. Väärä syyksilukeva päätös, joka johtuu viranomaisten välinpitämättömyydestä tai taitamattomuudesta, ei ole siedettävissä. Kaikkein vähiten meidän tulee sietää vääriä lopputuloksia, jotka johtuvat esitutkinta- tai syyttäjäviranomaisen omaksumasta ennakkoasenteesta ja tutkinnan yksisilmäisestä ohjaamisesta tätä ennakkokäsitystä vastaavasti.

Poliisin on tutkittava perusteellisesti myös epäillyn syyllisyyttä vastaan puhuvat vaih-toehtoiset tapahtumainkulut. Myös syyttäjä vastaa siitä, että juttu on perusteellisesti selvitetty esitutkinnassa. Syyttäjä ei ole tässä vaiheessa jutun osapuoli, poliisi ei ole osapuoli missään vaiheessa. Jos asiaa ei ole riittävästi selvitetty, syyte pitää hylätä jo tällä perusteella.

Avustaja ei ole vain sitä varten, että hän puhuisi syylliset vapaiksi. Avustajan mukana olo esitukinnassa on omiaan ehkäisemään yksipuolisuutta. Jos epäilty on vangittuna tai muutoin epäiltynä vakavasta rikoksesta, hänellä tulisi olla asiansa osaava, aktiivinen avustaja esitutkinnassa.

Tuomioistuin on puolueeton. Se ratkaisee rikosasian syyttäjän syytteen, syytetyn vastauksen, esitetyn todistelun ja voimassa olevien normien perusteella. Se, että syyllinen välttää heikon näytön vuoksi tuomion, ei ole tuomioistuimen ongelma.

Hyvät perustelut estävät tuomioistuinta tuomitsemasta huonolla näytöllä. Tuomion perusteeksi ei riitä se, että tuomari on henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Tuomioistuin saa tuomita syytetyn vain, jos syyksilukeminen on perusteltavissa syillä, jotka vakuuttavat ainakin niin kutsutun oikeudellisen auditorion.

Tämän jutun kannalta olennaista ei ole se, että Eestin vankilasta löytyi vuosien päästä oikea tekijä. Syyte olisi pitänyt hylätä jo sen selvityksen perusteella, joka oli tai olisi pitänyt olla käytettävissä tuomion antamisen aikaan. Jos juttu olisi aikanaan tutkittu asianmukaisesti, olisi alun alkaenkin vältytty vääriltä tuomioilta.

Tämän projektin tarkoitus ei ole osoittaa sormella syyllisiä. Pitää kysyä, mitä me tästä opimme? Jutun opetus: kaikessa virkatoiminnassa on lakia ja hyviä käytäntöjä tarkoin noudatettava. Hyväkin hypoteesi voi osoittautua vääräksi. Tässä jutussa edes hypoteesi ei ollut hyvä. Huono hypoteesi yhdistettynä huonoon tutkintaan johtaa hyvin huonoon lopputulokseen.

On tapauksessa myönteistäkin: väärä päätös tuli oikaistuksi, ja virheen tultua ilmeiseksi poliisi ja syyttäjä toimivat ripeästi. Lakeja ei välttämättä tarvitse muuttaa, riittää kun voimassa olevat otetaan todesta.