Demla ry:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Yleiset huomiot mietinnöstä ja siihen sisältyvistä ehdotuksista sekä ympäristörikosdirektiivin velvoitteiden täytäntöönpanosta
Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta. Lausunnossamme kiinnitämme huomiota erityisesti yhteisösakon asteikkoon ja viranomaisten resurssointiin.
Huomiot syyteoikeuden vanhentumista koskevista ehdotuksista (rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentti)
Demla ry pitää perusteltuna ratkaisuna, että erityinen syyteoikeuden vanhentumisaika (10 vuotta) ulotetaan koskemaan esitysluonnoksessa ehdotettua uutta jäterikosta. Laittomat jätesiirrot ovat kasvava ja merkittävä rikollisuuden laji, joka kytkeytyy usein kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Kuten esitysluonnoksessakin todetaan (s. 224) näiden rikosten ilmituloon liittyy myös usein merkittävää viivettä. Erityisen syyteoikeuden vanhentumisajan soveltaminen voi siis osaltaan turvata viranomaisten kykyä puuttua jäterikoksiin ja siten edesauttaa ympäristörikosdirektiivin tavoitteiden saavuttamista.
Huomiot rikoslain 9 luvun 5 §:ään ehdotettavista, yhteisösakon asteikkoa koskevista muutosehdotuksista sekä ehdotuksista pakoterikoksia koskevan yhteisösakon asteikon osalta (rikoslain 46 luvun 13 §)
Suomessa oikeushenkilölle määrättävä seuraamus on yhteisösakko, jonka alin rahamäärä on nykyisin 850 ja ylin 850 000 euroa. Demla ry on pitänyt merkittävänä epäkohtana sitä, että voimassa olevan lain mahdollistama korkeinkin yhteisösakko on rahamäärältään niin pieni, ettei sillä ole merkittävää taloudellista vaikutusta suurten oikeushenkilöiden toimintaan. Lisäksi yhteisösakon taloudellinen vaikutus on käytännössä heikentynyt ajan myötä, sillä yhteisösakkoa ei ole sen käyttöaikana, eli 30 vuoden aikana korotettu.
Ympäristörikosdirektiivi edellyttää yhteisösakon enimmäismäärän sitomista joko yrityksen maailmanlaajuiseen kokonaisliikevaihtoon (5 tai 3 prosenttia riippuen rikoksesta) tai yhteisösakon rikoskohtaisen enimmäismäärän asettamista kiinteästi joko 40 miljoonaan tai 24 miljoonaan euroon riippuen rikoksen luonteesta. Direktiivin implementointia on hallituksen esitysluonnoksen mukaan tarkoitus toteuttaa siten, että oikeushenkilöille määrättävän yhteisösakon rangaistusasteikkoa muutettaisiin siten, että yleiseksi asteikoksi säädettäisiin vähintään 2 000 ja enintään 3 000 000 euroa ja erityiseksi, erittäin suuria oikeushenkilöitä koskevaksi asteikoksi vähintään 15 000 ja enintään 40 000 000 euroa, kuitenkin enintään viisi prosenttia oikeushenkilön maailmanlaajuisesta liikevaihdosta tai muusta vastaavasta tuotosta yhteisösakon määräämistä edeltäneellä tilikaudella. Enimmäismäärään perustuvan mallin omaksuminen näyttäytyy perustellulta ja vastaa aiempaa Suomessa omaksuttua yhteisösakon säätämismallia.
Yhteisösakkosääntelyä on hallituksen esitysluonnoksen mukaan tarkoitus muuttaa kokonaisuudessaan. Rikoslain yhteistösakkosääntelyn muutos ei siis rajoitu vain ympäristörikoksiin, mitä hallituksen esitysluonnoksessa perustellaan mm. sillä, että pakoterikosdirektiiviin ja muihin vireillä oleviin direktiiviehdotuksiin sisältyy tai tulee todennäköisesti sisältymään ympäristörikosdirektiivin kaltaisia minimimaksimivelvoitteita, eli enimmäisrangaistuksen vähimmäismäärä koskevia säännöksiä. Kaikkien rikoslajien yhteisösakkoasteikon muuttaminen tehdään siis ennakollisesti. Demla ry pitää perusteltuna, ettei samaan sääntelyyn tehdä toistuvasti lyhyen aikavälin sisällä muutoksia, sillä se voi vaikeuttaa säännösten käytännön soveltamista ja heikentää ennakoitavuutta. Toisaalta koko yhteisösakkoasteikkoa on syytä nostaa myös siksi, ettei yhteisösakkopykälään ole aiemmin tehty korotuksia.
Demla ry haluaa kuitenkin kiinnittää vielä huomiota yhteisösakon alarajoihin. Oikeusministeriön vuonna 2020 teettämän selvityksen mukaan tuomitut yhteisösakot ovat olleet rahamäärällisesti pieniä ja kaukana nykyisenkin lain mahdollistamasta 850 000 euron rangaistusmaksimista. Esitysluonnoksessa 40 miljoonan euron yläraja noudattaa direktiiviä ja kohdistuu erityisen suuriin oikeushenkilöihin. Kansallisesti alarajaksi on valikoitunut 15 000 euroa, mikä tekee sakkoasteikosta varsin laajan. Yleiseksi asteikoksi asetettaisiin 2 000-3 000 000 euroa. Vaikka prosentuaalisesti asteikot nousevat merkittävästi ja ne koskisivat myös muita kuin ympäristörikoksia, olisi aiempi ratkaisukäytäntö huomioon ottaen vielä syytä pohtia, tuottavatko ehdotetut alarajat tavoitellun preventiovaikutuksen. Erityisesti ympäristörikosten osalta on hyvä huomioida, että mm. Interpolin ja YK:n ympäristöohjelmassa (UNEP) esitetyn arvion mukaan ympäristörikollisuus on maailman neljänneksi suurin rikollisuuden muoto, joka kasvaa 5–7 prosenttia vuodessa. Jotta Suomi ei olisi osa tätä kehitystä, ympäristörikollisuuden taloudellista kannattavuutta on ajettava alas ja yhteisösakolla on keskeinen osa siinä.
Muut huomiot
Lopuksi Demla ry kiinnittää huomiota siihen, että ympäristörikosten selvittäminen on yleensä haastavaa, koska rikokset ovat teknisesti monimutkaisia, usein piilorikollisuutta ja vaativat laajaa viranomaisyhteistyötä sekä asiantuntijatietoa. Kuluvalla hallituskaudella on leikattu muun muassa ympäristöministeriön hallinnonalan rahoitusta useammalla miljoonalla, jolla on merkittäviä vaikutuksia myös ympäristörikosten selvittämistä edesauttaviin viranomaisiin. Asianomaisille viranomaisille olisi siis tarjottava riittävät resurssit, jotta ympäristörikosdirektiivin tavoitteet voidaan saavuttaa.
Kovenevien sanktioiden pelotevaikutus ei yksin riitä ympäristörikosdirektiivin tavoitteisiin pääsemiseksi, vaan myös kiinnijäämisriskin on oltava todellinen. Esimerkiksi Hukkajoen raakkutuho vuonna 2024 tuli tietoon sattumalta, kun tutkijat olivat selvittämässä alueen jokihelmisimpukoiden tilaa ja todistivat tuhotyötä. Kuitenkin jo vuonna 2011 samanlaista, mutta vähäisempää tuhoa oli samalla alueella tehty, mutta se paljastui muutaman vuoden päästä tuhon jälkeen, jolloin vahinkojen todistaminen hankaloitui. Ympäristörikosten valvonta ja niihin puuttuminen ei voi rakentua näin suuressa määrin kansalaisyhteiskunnan ja järjestösektorin varaan. Ympäristörikosten kannattavuutta on siis purettava niin preventovaikutuksellisten rangaistusten kuin tehokkaan viranomaislähtöisen puuttumis- ja selvitystoiminnankin avulla.